Osallistuimme juuri Pohjoisen Logistiikkafoorumiin. Keskustelussa ja muutamassa puheenvuorossakin tuli esille, että kuljetusalan kannattavuus on heikko ja alalta on hävinnyt yrityksiä vuoden 2016 jälkeen. Lisäksi tuli esille, että Suomessa on keskimäärin todella pieniä yrityksiä (n. 5 autoa per yritys). Syitä huonoon kannattavuuteen löytyy mm. poliitikoista, tiestöstä, asiakkaista ja toimittajista.

Markkina on toki haastava, koska pienet kuljetusliikkeet neuvottelevat globaalien jättien kanssa (toimittajat, asiakkaat). Parempaa kannattavuutta kannattaisikin mielummin etsiä bisneksen johtamisesta ja sen suunnittelemisesta tiedon avulla. Käännetään mieli positiiviseksi, vältetään muiden syyllistämistä ja palautetaan fokus omaan tekemiseen. Uskallamme väittää, että kyllä tuloskin viivan alla paranee hiljalleen, kun oma kannattavuus on tiukasti omassa hanskassa

Alla olevalla videolla meidän lähestymistapa, jolla pääsee näppärästi aloittamaan.